Tuomo Grundström, Rauma

Ensi vuonna Suomen uskonnonvapauslaki täyttää vasta sata vuotta. Aiemmin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyydestä oli käytännössä mahdotonta erota, koska kirkolla oli väestökirjanpidon monopoli. Siviilirekisteri perustettiin vasta vuonna 1918, ja vasta vuoden 1923 uskonnonvapauslaki salli liittyä tai olla liittymättä mihin tahansa uskontokuntaan ja myös perustaa uusia. Työväenpuolueen perustanut Forssan kokous oli vaatinut vuonna 1903 valtionkirkon lakkauttamista ja uskonnollisten yhteisöjen rinnastamista yksityisiin yhdistyksiin sekä uskonnonopetuksen poistamista kouluista. Sellaisenaan se tavoite ei ole toteutunut, mutta oikeuden tulla omalla uskollaan autuaaksi tasavalta takaa ja turvaa.

Vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen oletetaan toisinaan kuuluvan uskonnonvastaisuus, ateismikin. Käsitys on väärä. Vasemmistonäkemys on uskonvapaus. Maailmankatsomusta ei oikeastaan ole ilman jonkinlaista suhdetta hengellisyyteen. Jumalan olemassaolo on oikeastaan iso juttu vain sille, jolle on tärkeätä se kieltää. Uskovalle ei, koska jumalaa ei voi kieltää. Eikä pilkatakaan, sillä jumalaan ei ihmisten pilkka ulotu; se mitä toisinaan vieläkin niin kutsutaan, on uskonrauhan loukkaamista. Sitä ei voi missään tapauksessa hyväksyä. Pahimmillaan uskonrauhan rikkominen on vihapuhetta.

Kristillinen etiikka on lähellä vasemmiston arvomaailmaa, tasa-arvoa ja ihmisen, ihmisarvon kunnioittamista.  Seurakuntien tuki jäsenilleen – eikä vain heille – on hengellistä ja myös aineellista.  

Seurakunta on yhteinen, siinä kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Sanonta ”sekalaista seurakuntaa” on mitä osuvin, sillä sekalaisuus on todellakin luterilaisen seurakunnan ensisijaisin ominaisuus. Se kuuluu kaikille, ketään ei torjuta. Luterilaisen opin ydin on ”yksin armosta” – mikä ei toki vapauta vastuusta oman tahdon mukaisesta toiminnasta.

Italialainen Giovanni Guareschi (1908 -68) loi aikoinaan suositun romaani- ja elokuvahahmo Isä Camillon, katolisen papin. Guareschia ei kyllä voi vasemmistolaiseksi väittää, ennemminkin päinvastoin. Humorististen Camillo-juttujen toinen päähenkilö on usein Peppone, paikallinen kommunistien nokkamies (eletään Italian viisikymmenlukua), jonka kanssa Camillo on alituisesti napit vastakkain. Seuraava – muistista poimittu ja oiottu – tapaus tulkoon kerrotuksi:

Isä Camillo tulee tapansa mukaan kirkkoonsa alttaritaulun eteen keventämään sydäntään Kristukselle ja kertoo tuohtuneena: ”Tänäänkin tapasin sen Pepponen ja sanoin hänelle, miten jumalattomia kommunistit ovat. Nyt kun te voititte vaalit, vedätte kansan kadotukseen. Ensin se nauroi ja sitten se suuttui, sanoi, että heidän kannattajansa ovat ihan yhtä hyviä kristittyjä kuin kaikki muutkin!”

Kristus katsoo Camilloa hyväntahtoisesti ja vastaa: ”Niinhän se sanoi. Mieti sitä, poikani.”    

Tämä ilmestyi toukokuussa 2016 Esperantolehdessä

Tätä kirjoitettaessa Britannian EU-kansanäänestys on kahden päivän päässä. Esperantolehden ilmestyttyä tiedämme tuloksen ja olemme lukeneet niin paljon kommentteja ja kannanottoja kuin kahlata jaksaa. Oli tulos kumpi tahansa, se on vasta pitkän väännön alku. Äänestyshän on neuvoa-antava, ja päätös kuuluu lopulta parlamentille, kunhan hallitus ensin sitä esittää. Pääministeri David Cameronilla on vaikea paikka: hän voitti vaalit luvattuaan voittajana järjestää kansanäänestyksen, mutta on itse unionissa pysymisen kannalla. Jos maa päättää erota, tapaus on ennenkokematon. Edessä olisi aluksi ainakin kahden vuoden neuvottelut menettelytavoista.

Ne neuvottelut käytäisiin epäilemättä vain englanniksi. Euroopan unionilla on lähes yhtä monta virallista kieltä kuin jäsenmaita, kaikkien jäsenmaitten kaikki viralliset kielet, ja ne ovat keskenään tasa-arvoisia. Englanti on unionin 508 miljoonasta asukkaasta äidinkielenä lähes 70 miljoonalla. Ranskankielisiä on suunnilleen saman verran ja saksankielisiä vähän enemmän. Unionin yhteys kansalaisiinsa toimii kaikilla kielillä enemmän tai vähemmän tyydyttävästi. Poliittisen ohjauksen pitäisi myös toimia kaikilla tasoilla ja kaikkiin suuntiin kansalaisten äidinkielillä, mutta sitähän ei kukaan tosissaan oletakaan. Euroopan unioni rikkoo johdonmukaisesti omia sääntöjään edellyttämällä usein syntyperäistä englanninkielen taitoa virkojen hakijoilta. Toki muittenkin kielten, lähinnä ”suurten”, taitajia haetaan. Suomenkin, mutta silloin on kysymys tehtyjen säädösten ja päätösten sekä kansalaisten asioinnin kääntämisestä.

Selväähän on, että kielipolitiikassa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Sen tasa-arvon juuria ovat mm. britti-imperialismin vuosisadat ja niitten perilliset, suuret englanninkieliset väestöt ja suurvallat eri puolilla maailmaa.

Britannian väestö on vain pienehkö osa koko englanninkielistä maailmaa. Jos Britannia eroaa, englanninkielisiä (kaksikieliset Irlanti ja Malta) jää supistuneeseen unioniin noin viisi miljoonaa. Englanti jää yhdeksi virallisista kielistä ja varmasti myös pitkäksi aikaa käytetyimmäksi unionihallinnon sisäisistä apukielistä. Muuttuuko mikään? Varmasti jokin, mutta ei kovin nopeasti. Englanti on nykyisin eniten osattu vieras kieli suurimmassa osassa Eurooppaa ja muuta maailmaa. Apukielen osaaminen on niin tarpeellinen taito, että sen opetus- ja käännöspalvelut on merkittävä osa englanninkielisten maitten, varsinkin Britannian, talouselämää.

Britannian asema saattaa muuttua eron seurauksena huomattavastikin. Useimmat tarkkailijat uskovat, että se ei ainakaan kohene. Britannia menettää kauppa- ja matkailuetuja, mikä saattaa haitata myös englanninkielen opetus- ja kulttuuriteollisuutta. Englannin syntyperäisillä osaajilla ei tulevaisuudessa ehkä enää olekaan automaattista etua eurobyrokratian työmarkkinoilla, ja unionihallinnossa vahvistuu muitten apukielten asema. Kilpailua ja ristiriitojakin varmasti esiintyy, kuten tähänkin asti.

Meillä historia on ollut suotuisa maalle, kansalle ja sen kielelle. Kaksisataa vuotta sitten alkoi kehitys, joka nosti rahvaankielen sille kuuluvaan asemaan, ja pian sata vuotta olemme saaneet riidellä keskenämme keskenään tasa-arvoisilla kansalliskielillä. Meidän on syytä kannattaa EU:n tasa-arvoista kielipolitiikkaa vaatien sen todellista noudattamista.

EU on ja olisi ilman Britanniaakin iso, mutta ei ainoa monikielinen valtioyhtymä. Sellaisia ovat Intia ja Etelä-Afrikka, joissa englanti on vielä keskeisemmässä yhteiskieliasemassa, ja mm. Venäjä, jonka monikielisyys on omanlaistaan. Ne kaikki ovat historian vaiheita, eikä esperantokaan historian loppu ole.

Harrastan ajattelua, enimmäkseen toisin. Tässä vääräuskoinen ajatus tuottavuudesta:

Eikö ihminen olekin tuottavimmillaan silloin, kun tarvitsee eniten? Silloin, lapsena ja vanhuksena, hän tuottaa eniten työn ja tuotannon tarvetta, ja nimenomaan hyödykkeiden, ei turhakkeiden eikä haitakkeiden tuotannon. Turhakkeita ovat tavarat, joita ei oikeastaan kukaan tarvitse, mutta joitten valmistaminen ja myynti kierrättää rahaa saaden aikaan näennäistä taloushyötyä. Niitten joukossa on myös haitakkeita, jotka nekin pitävät yllä talousrakenteita, vaikka itsessään ovat vahingollisia. Huonolaatuisten kulutustavaroitten tai ihmisille ja luonnolle vaarallisten aineitten ja palvelujen valmistaminen on näennäisesti tuottavaa, koska se lisää liikevaihtoa ja siten ns. kansantuotetta.

Lapsi tarvitsee kasvaakseen monenlaista, mikä vaatii ihmistyötä. Se, perushoito, kasvatus ja opetus, on sitä tuotantoa, jonka arvottamiseksi pitää puuttua markkinalogiikkaan. Samoin on ihmisen voimien vähetessä, kun huolenpitoa tarvitaan. Ihmisten pitää voida työskennellä sellaisin ehdoin, että työllä tulee toimeen. Siten saadaan jaetuksi työtä oikein, tarpeellisen tuotantoon ja ihmisen ihmiselle antamaan hoivaan. Turhakkeiden ja haitakkeiden tuotantoon voi puuttua verotuksella ja rajoituksilla. Niinhän tehdäänkin, mutta ei lainkaan riittävän tehokkaasti.

Näin ajatellen yhteiskunnan tuottavimpia jäseniä ovat ne, joitten todelliset tarpeet ovat suurimmat. Me ihmiset olemme toisiamme varten. Eniten tarvitsevista huolehtiminen on kaikkein tuottavinta työtä, koska se on välttämättömintä.

Markkinaehtoinen tuotanto ei sovi kaikkeen. Tärkeimmät on hoidettava siten, että työ järjestetään ihmisten, ei rahallisen voitonmuodostuksen ehdoilla. Huolenpitotyön ulkoistamiselle pitää saada loppu ja kääntää suunta.

Markkinataloudelle on paikkansa, se on epäilemättä tähänastisista talousjärjestelmistä tehokkain ja taipuisin; tunkee kaikkialle ja täyttää kaiken kuin vesi. Lopulta kaikki raha kuitenkin kiertyy takaisin markkinoille. Kyse on siitä, miten rahan liikkeitä rajataan ja hallitaan.

Tavaran ja hoivapalvelujen tuotannon taloudellisia arvoja voi painottaa uudelleen politiikan keinoin.

J.L.Runeberg (1804 -77) ei ollut vain vänrikkejä ja Saarijärven Paavoa. Häntä pidettiin omana aikanaan ja ehkä edelleenkin kaikkein nerokkaimpana ruotsinkielen käyttelijänä, suotta ei sanonta ”puhuu kuin Ruuneperi”. Hänen parasta tuotantoaan ovat pienimuotoiset lyyriset ja aforistiset runot kokoelmista Dikter (1830, 1833 och 1843). Niistä olen poiminut ja kääntänyt suomeksi ja esperantoksi pari kourallista näytteitä, kalastanut helmiä, joista kirkkaimpana pitäisin tätä Ajatusta:

J.L Runebergin kokoelmasta ”Dikter III” (1841): Tanken

Käännökset Tuomo Grundström 2014 (esperanto), 2017 (suomi)

Tanke, se, hur fågeln svingar

under molnet lätt och fri;

även du har dina vingar

och din rymd att flyga i.

Klaga ej, att du vid gruset

som en fånge binds ännu;

lätt som fågeln, snabb som ljuset,

mer än båda fri är du.

Är det glatt på jorden, vila

bland dess fröjder glad också;

är det sorgligt, ila, ila

bort till högre världar då!

Pilven alla kepeänä

lintu vapaa kiitää näin;

aatoksein, myös liitävänä

riennä taivaanrantaa päin.

Älä huoli, että mailla

näillä joudut viipymään;

linnun siivin, valon lailla

vapaa olet lentämään.

Kun on hyvä maassa, siellä

viivy, ole lähelläin;

pois kun tahdot, riennä, riennä

taivaan korkeutta päin.

Penso mia, frato via

estas birdo sub ĉiel’,

kiu per flugil’ gracia

ŝvebas al libera cel’.

Ne lamentu, ke homide

dume restas vi sur ter’.

Birdfacile, lumrapide

vi atingas al eter’.

Se ĉi tie regas ĝojo,

gaje ĝoju tie ĉi;

se enuo, estas vojo

sen malhelpoj antaŭ vi.

---

Welcome to WordPress! This is your first post. Edit or delete it to take the first step in your blogging journey.